Media hyysää murhamiehiä


Ruotsalaiset SMR-aktivistit opettavat puukkotappelua Suomessa.

 

Taustateksti 22.10.11 väkivaltaisten uusnatsien järjestämälle seminaarille, josta Iltalehti kirjoitti 13.10.11

Uusnatsijärjestö Kansallista Vastarintaliikettä on käsitelty
julkisuudessa jonkin verran. Sen luonne järjestäytyneenä, kurinalaisena
ja äärimmäisen väkivaltaisista jäsenistä koostuvana organisaationa on
kuitenkin jäänyt pimentoon. Myöskään Vastarintaliikkeen yhteyksiä
Ruotsidemokraatteihin tai todennäköiseltä vaikuttavaa yhteyttä Helsingin
vuoden 2010 Pride-iskuun ei ole käsitelty suomalaisessa mediassa.

Vastarintaliikkeen toiminta edustaa yksilöihin kohdistuvaa
poliittista väkivaltaa, jonka takia sitä on analysoitava poliittisesti.
Fasistiryhmien toimintaa ei pidä nähdä epäpoliittisesti hulluuden tai
pahuuden ilmentymänä, joka on kaikkia vastaan. Heidän siirtolaisiin,
vähemmistöihin ja vasemmistoon kohdistama kuoleman politiikkansa sekä
syvä naisvihansa on kohdattava sellaisenaan.

Vastarintaliike on osa vuonna 1997 perustettua pohjoismaalaista
verkostoa, jota johtaa sen ruotsalainen haara Svenska Motståndsrörelsen
(SMR). Myös Suomeen muutama vuosi sitten perustettu järjestö on siis
ruotsalaisessa komennossa. Tilanne oli samanlainen myös 1990-luvun
lopulla, jolloin valkoisen vallan musiikin ympärillä pyörineitä
natsiskinikerhoja johdettiin Ruotsista. Suomen 1990-luvun natsiskineistä
saa hyvän käsityksen katsomalla tv-reportaasin Skinivalkoinen Suomi.

Alkuaikoinaan SMR pyöritti nuorisojärjestöä nimeltä Nationell Ungdom.
Kyseinen ryhmä oli rinnakkaisjärjestö viime vaaleissa eduskuntaan
nousseen Ruotsidemokraattien nuorisojärjestölle. Ruotsissa SMR-järjestöä
lähellä olevat ryhmät ovat hyökänneet Pride-festivaalien kimppuun useita kertoja.

Mielestäni on ilmeistä, että Kansallinen Vastarintaliike on ainoa
niin hyvin järjestäytynyt ryhmä Suomessa, että se on pystynyt
toteuttamaan toissakesäisen Helsinki Pride -iskun, jossa eri puolilta
Suomea kerääntyi ihmisiä savuverhoilemaan ja kaasuhyökkäämään marssin
kimppuun. Olisikin kiinnostavaa tietää, miksi viranomaiset Suomessa
eivät ole kommentoineet Pride iskun -tekijöiden tarkempia poliittisia
yhteyksiä vaan tyytyneet kertomaan, että heillä on yhteyksiä
“skinheadeihin”?

Äärioikeiston liikehdintä on tehnyt lukuisia ideologispoliittisia
kuperkeikkoja Euroopassa viime vuosina. Vahvin suuntaus on kuitenkin
ollut etnopluralistinen, kulttuurirasistinen ja islamofobinen. Jotkut
ryhmät, kuten Vastarintaliike, sekoittavat tämän lisäksi sekaan
elementtejä kansallissosialismista.

Vastarintaliikkeellä ja sen kaltaisilla ryhmillä ei ole mitään
toimintatilaa ilman vakiintunutta, sisäsiistiä oikeistopopulismia, jota
kaunistelevasti kutsutaan maahanmuuttokriittiseksi, islamkriittiseksi
tai muukalaisvihamieliseksi. Näiden toiminta luo toimintaympäristön
muiden puolueiden rasistisille kannoille, mutta yhtä lailla
väkivaltaista toimintaa harjoittaville äärioikeistoryhmille
rakentaessaan vähemmistöryhmiin kuuluvista ihmisistä vihollista.

Jos sisäsiistit uusfasistit eivät levittäisi vihamielistä
propagandaansa muslimeista, tummaihoisista tai tietyistä
kansallisuuksista, tai jos vakiintuneet puolueet eivät puhuisi
turvapaikkashoppailusta, eivät vaatisi romanilakeja tai ainoastaan
kristittyjen pakolaisten vastaanottamista, eivät väkivaltaryhmät ikinä
olisi voineet rakentaa itselleen tilaa toimia ja rekrytoida jäseniä.

Suoraan sanottuna SMR ja Kansallinen vastarintaliike voivat olla
radikaaleja suoran toiminnan joukkioita juuri siksi, että Suomen Sisu,
Perussuomalaisten radikaalioikeistolainen siipi, Hommaforum,
Sverigedemokraterna ja muut vastaavat määrittävät vähemmistöihin
kuuluvia ihmisiä vihollisiksi ja isot puolueet tekevät politiikkaa
radikaalioikeiston kannatuksen nousun pelossa.

Tämä on tärkeää ymmärtää siksi, että vaikka uusnatsien katuryhmät
aiheuttavat vahinkoa ja turvallisuusuhan monelle ihmiselle, on suurin
poliittinen ongelmamme kuitenkin nyt jo eduskunnassakin vaikuttavat
ääriryhmät kuten Suomen Sisu, jolla on neljä kansanedustajaa, Jussi
Halla-aho, Olli Immonen, James Hirvisaari ja Juho Eerola. Sisu on
luettavissa eurooppalaisella tasolla toimivaan äärioikeistoon, joka on
israel- ja siionismimyönteinen, eikä antisemiittinen; islamofobinen ja
kulttuurirasistinen. Sisu ei myöskään ole rotuideologinen ja
äärioikeiston edustajat identifioivat itsensä pikemminkin
konservatiiveiksi, liberaaleiksi tai traditionalisteiksi kuin
fasisteiksi ja heillä on siipensä oikeistopopulistisissa puolueissa.
Huomioitavaa on, että myös SMR oli alkuaikoinaan hyvin lähellä tällaista
poliittista suuntausta.

Kansallinen Vastarintaliike on viime vuosina levittänyt runsaasti
propagandamateriaalia suurimpien suomalaiskaupunkien katukuvaan. Se
järjestää kuitenkin vasta nyt, lauantaina 22.10.11, ensimmäisen
etukäteen ilmoittamansa julkisen seminaarin, johon se on kutsunut
vieraspuhujia ainakin Freie Nationalistische Strukturenista Saksasta ja
Casa Poundista Italiasta. Illalla on natsimusiikkikeikka, joka
perinteisesti on ollut äärioikeiston kanava rekrytoida uusia jäseniä.

Tekstiä saksalaisista ja italialaisista vieraista on luvassa
myöhemmin, joten tyydyn tässä toteamaan, että kyseisten ryhmien
kutsuminen saattaa olla askel ulos kansallissosialismista kohti
alkuperäisiä juuriaan enemmän uusfasistista suuntausta, joka olisi poliittisesti yhteneväisempi esimerkiksi Suomen Sisun edustaman linjan kanssa.

Jos Casa Poundin kutsuminen on ideologinen linjanmuutos, on julkisen
tapahtuman järjestäminen Helsingissä selkeästi uusi toimintatapa.
Aiemmin järjestö on tyytynyt liimailemaan tarroja ja julisteita,
järjestämään salaisia leirejä, joiden ohjelmassa on mm. puukkotappelua
ja kansallissosialistista propagandaa, sekä satunnaisesti kerääntymään
etukäteen ilmoittamatta johonkin keskeiselle paikalle heiluttamaan
lippujaan ja jakamaan lehtiä. Ryhmän puolijulkisen toiminnan rinnalla
kulkee kuitenkin sen salainen ja äärimmäisen väkivaltainen puoli.
Nimenomaan tämä puoli on jäänyt julkisuudessa käsittelemättä, vaikka
ryhmä on kertaalleen hyökännyt rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Helsingissä ja rähinöinyt Kokoomuksen vaaliteltalla Oulussa.

Iltalehti kirjoitti Vastarintaliikkeen toiminnasta 13.10.11.
Valitettavasti artikkelissa ei taustoiteta lainkaan syvällisemmin ryhmän
toimintaa ja politiikkaa. Tekstissä ääriliikkeet esitetään
epäpoliittisina toimijoina, eräänlaisina huligaaneina ilman motiiveja.
Näin jätetään huomiotta väkivallan uhan lisäksi myös se poliittinen
uhka, josta väkivaltaisuus kumpuaa. Kansallisen Vastarintaliikkeen
pelottavan suuresta väkivaltapotentiaalista saakin paremman kuvan
esimerkiksi ruotsalaisesta Aftonbladetista: ”Vuodesta 2003 SMR on lisännyt militanssin tasoa ja kertoo tekevänsä valkoista aseellista vallankumousta Ruotsissa”.

Vaikka ryhmä ei vallankumouksessaan tulekaan onnistumaan, sen jäsenet
ovat valmiita tappamaan politiikkansa nimissä. Aftonbladet jatkaa:
“useita SMR:n aktivisteja on tuomittu murhista ja murhayrityksistä,
törkeistä ampuma-aserikoksista ja räjähteiden hallussapidosta. Ryhmän
johtaja (myös siis Suomen johtaja) on osallistunut mm. kuolemaan
johtaneeseen pahoinpitelyyn, ampuma-aserikoksiin sekä pankkiryöstöön”.
Vuonna 1999 syndikalistien ammattiliittoaktivisti ja toimittaja Björn
Söderberg murhattiin hänen paljastettuaan kaupanalan
ammattiliittoaktiivin Robert Vesterlundin olevan natsi. Söderbergin
kolmella murhaajalla oli kaikilla kytköksiä Ruotsin
Vastarintaliikkeeseen. Järjestöllä on myös kytköksiä kahden poliisin
murhaan
(ns. Malexander-laukauksiin).

Vaikka murhista ja tapoista on kulunut aikaa ovat järjestön jäsenet myös sen jälkeen syyllistynyt lukuisiin rikoksiin kuten raakoihin pahoinpitelyihin, hyökkäyksiin Pride-festivaalia vastaan, ampumanaseiden ja räjähteiden hallussapitoon, aseella uhkailuun sekä puukotuksiin. Kun riippumaton tutkimussäätiö Expo vuoden 2009 lopussa tarkasteli 95 SMR::n jäsentä heidät oli tuomittu yhteensä 43:sta eri väkivaltarikoksesta. Kaksi jäsentä istuu tälläkin hetkellä pitkiä vankeusrangaistuksia murhayrityksistä.

Jotta voimme estää äärioikeistolaisten, uusfasististen ja
kansallissosialististen liikkeiden nousun, meidän on tunnettava tämä
joukko ja eri toimijoiden erityispiirteet. Siinä ei auta hyssyttely,
vähättely tai muukaan piilottelu. Meidän, jotka haluamme rakentaa
solidaarista yhteiskuntaa, on tuotava esiin eri ryhmien välisiä
yhteyksiä ja politiikan samankaltaisuuksia. Fasistisia tavoitteita on
arvioitava laajalti julkisesti silloinkin, kun niitä esittävät tahot,
jotka sitoutuvat irti fasismista. Kuten olemme perussuomalaisten
kohdalla nähneet, ”rasisminvastainen julistus” saattaakin kiteyttää
ryhmän rasistisen politiikan ytimen.

vasemmisto
Vasemmistoliitto Helsinki

Olen järjestö- ja puolueaktiivi sekä yhteiskuntatieteiden maisteri. Aikaisemmin työskentelin pitkään ihmisoikeuksien ja kehitysyhteistyön parissa. Myös pätkäduunit palvelualoilla, varastotyökeikat ja käännöstyöt ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Harrastan kamppailulajeja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu